Vuoden agilitykoiran säännöt
KYMENLÄÄNIN KENNELPIIRI RY VUODEN AGILITY-KOIRA KIERTOPALKINNON SÄÄNNÖT Vuoden agility-koira kiertopalkinto myönnetään vuosittain parhaiten agilityn kolmannessa kilpailuluokassa menestyneelle koiralle. Kilpailevan koiran omistajan tai omistajien on asuttava Kymenläänin kennelpiirin alueella. Mikäli kyseessä on yhteisomistuksessa oleva koira, jonka omistajat asuvat eri kennelpiirin alueella, ratkaisee koiran vakinainen asuinpaikkakunta. Kilpailukausi 1.1. – 31.12. Palkinto Kymenläänin kennelpiiri omistaa Palkinnon myöntäminen Palkinnon myöntämisestä päättää Kymenläänin kennelpiiri ry:n hallitus agilityjaoston esityksestä. Kukin seura huolehtii sovittuun aikaan tarvittavat tulokset agilityjaostolle. Tulokset tulee lähettää kennelpiirin agilityjaostolle seuraavan vuoden tammikuun 15. päivään mennessä. Palkinto jakaminen Kymenläänin kennelpiirin vuosikokouksessa Palkinnon palautus Palkinnon haltija on täydessä vastuussa palkinnosta ja on velvollinen toimittamaan sen tammikuun loppuun mennessä Kymenläänin kennelpiirille. Pisteet Kiertopalkintoon oikeuttavaan pistemäärän lasketaan kauden 10 parasta 3-luokan tuloksesta. Näiden lisäksi koira saa lisäpisteitä arvokisojen sijoituksista. Palkintoon oikeuttavat tulokset on saatava virallisista Pohjoismaissa järjestetyistä virallisista agility-kilpailuista 3-luokasta. Pohjoismaiden ulkopuolelta hyväksytään vain MM-kilpailut. Tasatulos Yhteispistemäärien mennessä tasan ratkaisee paras yksittäinen tulos. Kiertopalkinto Kiertää kymmenen vuotta, jonka jälkeen sen saa omakseen koira, jolla on eniten kiinnityksiä palkintoon. Jos kiinnityksiä on saman verran, palkinto arvotaan näiden koirien kesken. Sääntöjen muuttaminen Tähän sääntöön tehtävät muutosesitykset hyväksyy Kymenläänin kennelpiiri ry:n hallitus.
|